Siskoja, mutta ei siskoja. Peltokurki on kahden lauluntekijän Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama symbioottinen duo. Tekijäkaksikon taika perustuu vahvoihin lauluharmonioihin ja kykyyn tarkastella maailmaa herkkyyden kautta. Kipeän kauniit maailmat ja järkähtämätön läsnäolo tekevät yhtyeestä väkevän kokemuksen niin levyltä kuin livenä. Suomalaisessa mytologiassa kurkea on pidetty taivaankannen kannattajana ja niin myös Peltokurki kykenee ottamaan kuulijansa lohduttavasti siipien suojaan. Peltokurki julkaisi esikoisalbuminsa Peltokurki I maaliskuussa 2021 omakustanteisesti. Toukokuussa 2023 Peltokurki solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa Ville Pusan ja Jari Ilomäen luotsaaman Northern Flame Musicin kanssa ja ensimmäinen single Tanssitaan julkaistaan 26.5.2023
