Live musiikkia
ke 17.06.2026
Peltokurki & Eereka – Kerran kesäyönä
Klo 19:00 | K18

Peltokurki & Eereka – Kerran kesäyönä

Kerran kesäyönä on Eerekan ja Peltokurjen yhteinen kesäkonsertti, jossa yhdistyvät kesän lämpö, syvät tekstit, runolliset sävyt sekä kolmen laulaja-lauluntekijän heleät yhteisharmoniat. Tekijöiden oman musiikin lisäksi konserttiin on valittu kesäkappaleita, jotka vievät erilaisiin kesähetkiin kuljettaen valoisista kesäilloista kohti syksyn lempeää hämärää.

Kerran kesäyönä -kiertue on kiertänyt vuosien 2024–2025 aikana jo 15 eri paikkakunnalla keräten satoja kuulijoita. Konsertin on todettu välittäneen mm. iloa, valoa ja toivoa kuulijoilleen ja sytyttäneen kaivatun kesäfiiliksen! Kesäkuussa 2026 kiertue jatkuu. Lisäksi 5.6. suoratoistopalveluihin julkaistaan yhteinen Kerran kesäyönä -EP-levy.

Peltokurki
Peltokurki on lauluntekijöiden Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostama pohjoinen duo, jonka vahvat lauluharmoniat, väkevä läsnäolo ja tunteisiin porautuvat tekstit ovat lumonneet yleisönsä. Yhtyeen musiikissa herkkyys ja voima löytävät tasapainon, joka koskettaa kuulijaa syvältä ja kantaa sekä levyillä että livenä.
Peltokurjen debyyttialbumi (Peltokurki I, 2021) sai kiitosta perinnetietoisesta laulunkirjoituksesta sekä kansanmusiikkisävytteisestä pop-ilmaisustaan. Duon toinen studioalbumi Kohti ja kauemmaksi (julkaisija: Northern Flame Music) julkaistiin 4.4.2025 ja nosti yhtyeen entistä näkyvämpään asemaan kotimaisella musiikkikentällä.
Lauluharmoniat ja syvälliset tekstit tekevät Peltokurjesta ainutlaatuisen – musiikki on aseista riisuvan rehellistä ja ottaa kuulijan lähelle. Kurkea on suomalaisessa mytologiassa pidetty taivaankannen kannattelijana, ja samalla tavalla Peltokurjen musiikki tuntuu ottavan kuulijan siipien suojaan.

Eereka
Eereka on artisti, jonka lämmin musiikki valloittaa vahvuudellaan ja herkkyydellään. Hänen musiikillinen maailmansa vaeltelee popin, folkin sekä laulaja-lauluntekijäperinteen maisemissa. 2023 julkaistun Vuodenaikoja-EP:n singlet Heinäkuu, Ensilumi ja Kaikuu ovat ihastuttaneet kuulijoita radioaalloilla sekä Spotifyn virallisilla soittolistoilla. Viimeisimpänä saavutuksena Mun on mentävä -biisi voitti Radio Hiekan MusaMaisteri2025 -kilpailun kesän parhaasta biisistä. Uutta musiikkia kuullaan tänä vuonna.
Eereka on aktiivinen keikkailija, joka on ehtinyt kiertää useita eri tapahtumia ja keikkapaikkoja. Hän on esiintynyt mm. Pohjois-Suomen suurimmilla festivaaleilla Qstockissa sekä Koiteli Elää -festivaaleilla.

 

Tapahtuma-alue avataan: 17.00

Show time: 19.00

LIPUT: 22€ + palvelumaksu (ovelta 15€)
Peltokurki & Eereka - Kerran kesäyönä
This error message is only visible to WordPress admins

Error: No feed with the ID 1 found.

Please go to the Instagram Feed settings page to create a feed.