KLO 18 K18
Vapaa pääsy
Pelekällä äänellä on uusi yhden illan laulufestari. Vuonna 2024 esiintyjinä ovat: Oulun Tyypit, Project Four Ladies, Yläfemma, Lauluyhtye Haikia, Tuiran kamarikuoro, Ja Rokki Soi -kuoro, Lauluyhtye Lahjattomat sekä Hoijakka -lauluyhtye.
Esiintyjät
Lauluyhtye Yläfemma
Yläfemma on oululainen a cappella -lauluyhtye, jonka ohjelmisto koostuu monipuolisesti pop- ja rock covereista.
Lauluyhtye Haikia
Haikia on oululainen a cappella -lauluyhtye. Yhtyeen taiteellisena johtajana toimii Satu Korpi.
Project Four Ladies
Lauluyhtye suurella sydämellä ❤️ Neljän naisen projekti 😊
Lauluyhtye Lahjattomat
…harjoittelee. Mielellään, vaikkei olisi keikkojakaan tiedossa. Yhdessä laulamisen lisäksi nautimme toistemme seurasta, sekä usein yhdessä myös hyvästä ruoasta.
Oulun Tyypit
Oulun Tyypit on nuorista aikuisista koostuva sekakuoro, joka on treenannut yhdessä syksystä 2014 alkaen Oulunsuun Pirtillä.
Lauluyhtye Toiset Meistä
Lauluyhtye Toiset Meistä on oululainen, yhdeksästä naisesta koostuva lauluporukka, jolla on ikää runsaat 10 vuotta. Yhtye esittää musiikkia aina vanhasta iskelmästä Abbaan asti – mutta harjoituksissa arjen ilojen ja surujen jakaminen on ihan yhtä tärkeää kuin musiikin tekeminen. Kynnys musiikin tekemiseen on matalalla, mutta silti tavoitteet ovat korkealla ja uudet haasteet aina tervetulleita. Nauru kuplii, mutta itkukin on herkässä: koko sydämestä on hyvä laulaa!
Ja Rokki Soi
Ja Rokki Soi -kuoro on oululainen rock- ja pop-klassikoita sekä viime vuosien hittejä esittävä kuoro. Kuoro on perustettu vuonna 2008. Kuoron toistaiseksi tunnetuimmat esiintymiset olivat keväällä 2011 TV2:ssa ”Suomen paras kuoro”-semifinaaleissa, sekä konsertointi Pelle Miljoonan kanssa keväällä 2013. Viime syyskuussa juhlimme 15-vuotista taivaltamme juhlakonsertin merkeissä. Kuoron johtajana toimii Jouni Isoherranen.
Lauluyhtye Hoijakka
Hoijakka on tusina laulunlyömiä naisia Oulun seudulta. Yhteiset kuorojuuremme ovat naiskuoro Merikosken laulussa ja olemme musisoineet yhdessä vuodesta 2006 lähtien. Lisäksi meitä yhdistää innostus yhteiseen tekemiseen ja intohimo musiikkiin. Haluamme myös haastaa itsemme lauluyhtyeenä ja olemmekin osallistuneet useisiin kilpailuihin. Suurin saavutuksemme on Sulasolin laulujuhlien yhtyelaulukilpailun voitto kesäkuussa 2012 Kuopiossa.
Tuiran kamarikuoro
Tuiran Kamarikuoro on Oulussa toimiva sekakuoro. Kuoro on perustettu vuonna 1969 ja tällä hetkellä kuorossa on n. 40 aktiivista jäsentä.
Kuoroa ovat johtaneet Pekka Mäntymaa (1969-1989), Leena Hyvönen (1989-1997), Risto Laitinen (1998-2023) ja vuodesta 2023 lähtien Satu Korpi.
Perinteisen ja modernin kamarikuoromusiikin lisäksi kuoro on esittänyt orkesterisäestyksellisiä teoksia yhteistyössä mm. Oulu sinfonian, Oulun Oopperan ja Kemin kaupunginorkesterin kanssa.
Kevyempää linjaa edustavat mm. yhteistyöprojekti Soivan Siilin kanssa sekä esiintymiset Ylläs soi- ja Nuotinvieri-tapahtumissa.
